Potkukelkkaileva mobiilimarkkinamies

 

Mobilentumin perustaja, radioääni Jyri Turunen vääntää Kuopiosta mobiilimarkkinoinnin pääkaupunkia. Piu pau pikkujuttu, mies on itsekin sananmukaisesti mobiili. Tie yrittäjäksi on ollut vaiheikas ja kostea.

 

Väität tekeväsi Kuopiosta mobiilimarkkinoinnin pääkaupungin, kuinka meinaat sen tehdä?

Olen perustanut Mobilentumin, joka on sekä yritys että palvelukokonaisuus. Ideana on tehdä mistä tahansa mainoksesta vuorovaikutteinen olipa kyse printti-, video- tai äänimainoksesta. Toistaiseksi Mobilentumin avulla on myyty Unilever Food Solutionsin pakettitarjouksia ammattilaiskeittiöille ja lihapiirakoita suoraan istumapaikalle KalPan kotiotteluissa.

Mobilentumia vastaavaa palvelumallia ei ole vielä muut keksineet ja joudun toimimaan tulkin tehtävissä, koska tilaajat eivät ymmärrä mobiilia. Useamman potilaan tässä joutuu juoksemaan.

Kuulostaa aika kovalta tavoitteelta yhden miehen yritykselle, mitkä ovat kasvusuunnitelmasi?

Mobiilin kasvun suhteen ei ole rajoitteita. Voisin lähteä hehkuttamaan tätä dotcom-kuplamaisesti, mutta yrityksen koko ei aiheuta minussa minkäänlaista stondista. Mobiililaitteilla viestiminen on päivänselvä asia, laji on kuitenkin vielä nuori.

Ennen mobiiliuraasi olet kävellyt Amerikkaan ja ajanut potkukelkalla Kiinan halki. Miten ihminen päätyy näihin ratkaisuihin?

Saimme kahden kaverin kanssa megalomaanisen idean umpihumalassa: lähdetään kävelemään Amerikkaan jalkapallon vuoden 1994 MM-kisoihin.

Meillä ei ollut rahaa penniäkään. Vein kaniin perintönä saamani ruman kultaisen ranneketjun, josta sain 1 800 markkaa. Se oli meidän matkabudjettimme. Lähdimme syksyllä 1993 eikä meillä ollut telttoja eikä makuupusseja.

Emme olleet kertoneet reissusta kenellekään, mutta soitin siitä Ilta-Sanomiin ja he tekivät pikkuriikkisen jutun, että kolme jätkää on lähtenyt kävelemään Amerikkaan ja potkivat jalkapalloa koko matkan. Äiti luki lehdestä, että olin lähtenyt Amerikkaan.

Kuinka pärjäsitte ilman rahaa?

Lähdimme Ruotsin-laivalle ja olimme omasta mielestämme suuria seikkailijoita, mitä piti tietysti juhlistaa. Joimme ne rahat laivalla, kossuvissyä taisi olla. Sitten olimme Tukholmassa hirveässä krapulassa jalkapallo kainalossa ja lähdimme kävelemään. Illan pimetessä joku ruotsalainen pitkätukka ajoi polkupyörällä ohi. Hän oli paikallisen pienen jalkapalloseuran puuhahenkilö. Hän tarjosi seuran majapaikkaa yöksi ja soitti paikallislehden tekemään meistä juttua.

Kävelimme Ruotsin halki kuukaudessa.

Norjassa paikallinen hotelliketju sponssasi yöpymisen. Bergenin paikallisesta City-lehdestä katsoimme, että Leningrad Cowboys oli klubikeikalla siellä. Menimme likaisissa Suomi-verkkareissa etukäteen klubille sanomaan bändille päivää. Jätkät kutsuivat hotelliinsa syömään ja sitten tietysti otettiin votkaa. Mato (Valtonen) kuulutti keikan jälkeen suomeksi, että tulkaa jätkät, takahuoneessa on viinaa.

Taas syntyi idea?

Mato tai Sakke Järvenpää kysyi, että voisimmeko tehdä Radio Cityyn ohjelmia, kun kukaan ei tiedä tästä teidän jutustanne. Se oli täysin väärä aika palkkaneuvotteluille, olimme suuria seikkailijoita ja votkassa.

Leningrad Cowboys sponsoroi laivamatkan Newcastleen. Soittelin vastapuheluita radio-ohjelma Pullakuskeihin puhelinkioskeista ja kerroin tarinoita. Keskityin täysin epäolennaisuuksiin: kuinka paljon on kaduilla roskaa ja matkaa lähimpään McDonald’siin.

Olimme pyytäneet kotimaasta vastapuheluina rahaa, niillä rahoilla saimme joka jätkälle lentoliput. Yksi kaveri palasi tosin perhesyiden takia Suomeen, mutta toisen kaverin kanssa jatkoimme. Lensimme Miamiin ja kävelimme Orlandoon. Emme ikinä päässeet MM-kisoihin. Kaverin isä maksoi meidät takaisin Suomeen.

Miten sekaannuit potkukelkkailuun?

Menin Pullakuskeihin loppuhaastatteluun. Siinä oli taas joku veto, kaksi tölkkiä Koffia -tyyliin. Tulin ulos haastatteluboksista kaljojeni kanssa ja Radio Cityn silloinen markkinointipäällikkö Timo Kakko sanoi, että mikä on seuraava matka, hän ostaa sen. Sanoin, että minä lähden potkukelkalla Barcelonaan ja takaisin. Timppa sanoi, että asia selvä.

1995 ajoin näytösluonteisen lenkin Lahdesta Jyväskylän, Kuopion ja Mikkelin kautta Helsinkiin ja sitten hyppäsin laivaan.

Oliko palkka sovittu selvin päin?

Kyllä, se oli ihan rahaa. Koff oli pääsponsori. Vuorisalon Pena ja Max Alfthan tekivät ostopäätöksen. Reissu meni kaiken puolin hienosti, se oli 7 500 kilometriä. Tein radio-ohjelmia, Jone Nikula oli studiossa ja minä maantiellä salanimellä Jay Thunder. Yksin ajelin, sehän on helppoa hommaa. Muistaa vain vaihtaa jalkaa välillä.

Barcelonassa taisin olla perillä kokonaiset viisi minuuttia. Ajoin maantiellä noin kymmenen tuntia päivässä.

Miksi potkukelkkailu katkesi?

Kertausharjoituksiin Kuopioon oli tullut kutsu. Olenhan sotilaspoliisikersantti, valtava sotajumala. Meillä oli kaupunkisotaharjoitus, jolloin kokeiltiin ensimmäisen ja viimeisen kerran välikuula-aseita.

Viimeisessä harjoituksessa kysyttiin, että kuka haluaa olla terroristi. Minä tottakai viittasin. Menin kytikselle pelastusopiston harjoitustalon katolle ilmastointikoppiin. Kyttäsin katon ovea pienestä luukusta, mutta kaveri olikin päässyt toista kautta katolle, pisti pistoolin luukusta sisään ja ampui minua silmään. Silmä halkesi kokonaan.

Silmän paineet heittelivät niin, että en saanut liikkua kunnolla kokonaiseen vuoteen. Sen jälkeen päätimme tamperelaiskaverin Ilvosen Pentin kanssa, että lähdetään ajamaan polkupyörillä Espanjaan. Radio City oli silloin jo muuttunut ja rupesin tekemään Ylen Radiomafiaan juttuja: Turunen ja Pentti pyöräilee.

Matkan aikana oli oikeusprosessi käynnissä. Olin haastanut silmästä valtion oikeuteen. Siinä meni paljon aikaa ja tupakkia. Valtio valitti korkeimpaan oikeuteen ja prosessissa meni kolmisen vuotta. Sain korvausta 180 000 markkaa, kertakorvauksena.

Kuopion torilla se meni tajuntaani.

Mitä teit?

Tilasin taksin Kuopion lentokentälle. Lensin Helsinkiin ja menin Makkaratalon Postipankkiin ja vaihdoin koko rahan 500 dollarin matkasekeiksi. Lensin Miamiin mukanani kaksi potkukelkkaa osina, luonnollisesti. Soitin Dominikaanisesta tasavallasta Ilvosen Pentille, että tule tänne, täällä on hyvä meno. Jossain kohtaa meille tuli puhetta tulisesta ruoasta, joten lensimme Mexico Cityyn. Sen jälkeen ajoimme linja-autoilla Yhdysvaltojen halki. Meidän piti olla New Orleansissa vain päivä, mutta se oli off-season ja ranskalaisessa korttelissa sai viisi kaljaa yhden hinnalla. Olimme siellä kolme viikkoa.

Eikö missään kohtaa koti-ikävä iskenyt?

Soitin minä Los Angelesin Venice Beachilta Jone Nikulalle, joka käski soittaa Markus Selinin siskolle tai vastaavalle, joka tiesi, että suomalainen tv-porukka oli siellä kuvaamassa Hollywood Expressiä. Menimme moikkaamaan kuvaaja Rautionmaan Pekkaa ja jäimme hänen autotalliinsa asumaan. Silloin kiinnostuin telkkarihommista. Menimme Ylen Arvo Tuomisen ja Pekan kanssa Meksikoon tekemään ohjelmaa. Myös Teemu Selänteestä tehtiin jotain. Olin äänimiehenä. Se oli minun vikani joka kerta, kun mikki näkyi kuvassa.

Tässä vaiheessa olit polttanut korvausrahat jo monta kertaa?

Moneen otteeseen. Tulin muistaakseni 1998 tammikuussa shortsit jalassa Suomeen. Tein Ylelle kuunnelmasarjaa. Sitten rupesi taas kyllästyttämään ja lähdin Espanjaan Mallorcalle pitämään potkukelkkavuokraamoa. Lennätin itseni ja 20 potkukelkkaa Mallorcalle.

Mistä tämä fiksaatio potkukelkkoihin?

Ei aavistustakaan. Se on minusta niin hauska väline, varsinkin kun sen vie noin järjettömiin mittasuhteisiin.

Eihän tällaista pysty tekemään kuin nauraen, siksi tein radiota. Mallorcalla tein Radiomafiaa ja Radio Suomea. Perustin Oy Potkukelkka Ab:n, jonka puitteissa opetin espanjalaisia potkukelkkailun saloihin paikallisella leirintäalueella, missä asuin teltassa.

Miten viihdyit Suomessa paluusi jälkeen?

Tein paikallisradiota Yle Savossa, kunnes 2000-luvun taitteessa iski tämä Kiinan valloitushimo. Kuopiossa terassilla tapasin Jari Vepsäläisen, joka kertoi, että hän asuu Kiinassa. Mieleeni jäi, että hän tilasi kaksi viiniä, tarjoilija toi kaksi viinilasia ja Jari sanoi, että pulloja tarkoitin. Hän houkutteli Kiinaan, vaikka minä epäilin, ettei sinne noin vaan mennä.

Lensin Pekingiin ja potkin halki Kiinan. Ajoin 3 500 kilometriä 3,5 kuukaudessa Pekingistä Shanghaihin ja Hongkongiin. Tein matkalta koko ajan Radiomafiaa, Radio Suomea, teksti-tv:lle raportteja ja suomalaisen kuvaajan kanssa STT:lle muutaman jutun.

Mitä teit perille päästyäsi, lähditkö taas viiden minuutin jälkeen?

Päädyimme perustamaan potkukelkkatehtaan Kiinaan. Yksi polkupyörätehdas ryhtyi valmistamaan kelkkojamme. Runttasimme pari kontillista Suomeen ja myin niitä Sokokselle ja urheilukauppoihin Helsinkiin.

Samaan aikaan hyppäsin mukaan mobiiliin. Ajauduin tekemään erilaisia viestijärjestelmiä. Rakensimme viestijärjestelmät toimittaja Susanne Päivärinnan ohjelmaan, jotta telkkariin pystyi lähettämään tekstarin, jotka näytettiin videotykillä studiossa.

Miten mies, joka ei ole opiskellut päivääkään teknologiaa, osaa valmistaa viestijärjestelmiä?

En minä silloin osannutkaan. Löysin nörttijengiä ja juoksin projektin kasaan. Teimme testejä MTV3:lle, missä siirrettiin kuvaa chattiruutuun. Kehitin viestijärjestelmiä koko ajan ja hain uusia tapoja käyttää niitä.

Olen aina ollut se propelihattu. Kun minulle antaa minkä tahansa kalikan käteen, alan ymmärtää sitä.

Olit reissuillasi koko ajan poikamiehenä, missä vaiheessa elämääsi astui nainen?

Tapasin vaimoni Katjan 2000-luvun alkupuolella Lappeenrannassa. Muutimme noin kaksi vuotta sitten lasten kanssa Kuopioon.

Muutto oli perheestäsi kiinni. Olet syntynyt Kuopiossa, kuinka olet sopeutunut paluumuuttoon?

Mikä tässä, katto pään päällä ja ruokaa jääkaapissa. Tekemiseni ei ole paikkasidonnaista. Täällä oleminen on mielenkiintoista. Toki minulla on paljon suhteita edelleen eri puolille.

Mainonnan uusien vermeiden, kuten mobiilimainosratkaisujen kanssa törmään ihmisiin, joille ne eivät mene jakeluun. Minun ajatuksiini ei mahdu, että joku ei voi tietää, miten Facebook-sivu tehdään. Tästä tulee niitä tilanteita, joissa minä vähän törmäilen. Mitään ei pitäisi olettaa.

Et ole koskaan ollut vakituisessa työsuhteessa?

En. Voit kuvitella mitä taloudellisia heittoja tulee, kun ei ole tilipäivää olemassa. Nyt kun ei ole enää yksin, jenkkikassi olalle -touhu ei oikein onnistu.

Ahdistaako se sinua?

Ei missään nimessä.

Et ole myöskään naimisissa vaimokkeesi kanssa, miksi et ole kihlannut häntä?

Se on vaan unohtunut.

Työskentelet mielelläsi yksin omilla ehdoillasi, etkä hevillä ota osakkaita. Onko sinulla edes toimistoa?

On, olen käynyt siellä kaksi kertaa. Pitää irtisanoa se huomenna.